Suunnittelemme parempaa maailmaa, merille ja maalle.

Deseco on

Vuonna 2012 perustettu teollisuuden suunnittelu- ja konsulttitoimisto.

Työskentelemme risteilijöiden, autolauttojen, työlaivojen, jäänmurtajien ja teollisuuden eri toimialojen projektien parissa.
Desecon asiantuntijat työskentelevät toimistollamme, asiakkaan tiloissa tai etätyöpisteellä kotona. Henkilöstöllämme on mittava kokemus meriteollisuuden suunnitteluprojekteista, lähtien 1970-luvulta.

Tärkein voimavaramme on motivoitunut ja osaava henkilöstömme.

Desecon toimistot sijaitsevat Turussa ja Raumalla.

Etsimme osaajia!

Soita tai laita suoraan hakemus tulemaan

Osaaminen

Olemme toteuttaneet lukuisille telakoille ja meriteollisuuden kokonaistoimittajille monipuolisia ja vaativia laivateollisuuden suunnitteluprojekteja ja kehityshankkeita.

Erityisosaamisalueitamme telakkateollisuudessa ovat vaativien suunnittelukokonaisuuksien toimittaminen ja koordinointi aikataulussa asiakkaille, asiakkaan organisaatiota rasittamatta. Olemme myös vahvasti mukana materiaalien koordinoinnissa, tuotannon ohjauksessa ja suunnittelun laadun varmistamisessa.

Lisäksi olemme toimittaneet mekaniikka- ja sähkösuunnittelua teollisuuteen ja laitevalmistajille. Desecon asiantuntijoiden tuottamalla aineistolla ja osaamisella asiakkaamme pääsevät valmistamaan tuotteitaan ja rakentamaan alueitaan kustannustehokkaasti, mutta laadukkaasti.

Asiakkaitamme

Varustelusuunnittelu ja suunnittelun koordinointi, Marine

  • AC-huoneet
  • AC-kuilut
  • Yleiset alueet
  • Hyttialueet
  • Portaikot
  • Konetilat
  • Materiaalikoordinointi/työnsuunnittelu

Suunnittelua laaja-alaisesti räätälöitynä asiakkaiden tarpeisiin. Kysy lisätetoja!

Perussuunnitelu ja Tekninen käsittely, Marine

  • Systeemivastuu ja -suunnittelu

  • Koneistojärjestelmien laite- ja komponenttihankinnat

  • Projektikohtaiset dokumentaatiot

  • Uudisrakennusprojeketit ja retrofit

Suunnittelua laaja-alaisesti, alkaen konseptivaiheesta käyttöönottoon.
Kysy lisätetoja!

Sisustussuunnittelu, Marine

  • Teräsvarustelu, lattia. seinä, katto ja kalustepiirustukset
  • Mock-up piirustukset
  • Paino- ja palokuormalaskelmat
  • Kalusteiden valmistussuunnittelu
  • Yleisjärjestely
  • Hyttijärjestely
  • Porrasjärjestely

Suunnittelua laaja-alaisesti räätälöitynä asiakkaiden tarpeisiin. Kysy lisätetoja!

Sähkösuunnitelu, Marine ja teollisuus

  • Sähkö -ja automaatiokeskukset
  • Anturoinnit
  • Kuljettimet
  • Pakkauslinjat
  • Ajoneuvot
  • Risteilijöiden aluesähköistys

Suunnittelua laaja-alaisesti räätälöitynä asiakkaiden tarpeisiin

Mekaniikkasuunnittelu, Marine ja teollisuus

  • Laitesuunnittelu
  • Prototyypit
  • Moduloinnit
  • Teräsrakenteet
  • Ajoneuvot

Suunnittelua laaja-alaisesti räätälöitynä asiakkaiden tarpeisiin, kysy lisätetoja

This site is registered on wpml.org as a development site. Switch to a production site key to remove this banner.